Tampere3 ja kova tieteellinen ydin

Humanistiset ja yhteiskuntatieteelliset opintosuunnat ovat joutuneet viime vuosikymmenten aikana perustelemaan olemassaoloaan sanastolla joka on näille tieteenaloille paljolti vierasta: sivistykselle ei ole totuttu laskemaan utilitaristista hintaa, eikä tieteen keskeisin tavoite ole ollut tutkimuksen tuotteistus tai yrittäjyyteen kannustaminen. Taustalla on kuitenkin aivan todellinen yliopistoon oleellisella tavalla liittyvä piirre, eli keskustelu siitä mitä yliopisto on, mitä tiede on, ja mitä oppiminen on. Tämä keskustelu ei ole, eikä voi olla erillään Tampereella käynnissä olevasta kolmen korkeakoulun yhdistämishankkeesta joka tunnetaan nimellä Tampere3.

Tämän tekstin otsikkokin olettaa että on olemassa jokin tietty tieteellinen ydin tutkimukselle. Maailmalla tunnetaan käsite STEM – science, technology, engineering, math, eli luonnontieteet, teknologia, insinööritieteet ja matematiikka, jotka yleensä käsitetään tieteen kovana ytimenä. Näiden tieteensuuntien nähdään myös omaavan suurinta potentiaalia tuotteistuksen ja kaupallistamisen suhteen. Kovaan ytimeen liittyy usein hiljainen ymmärrys siitä, että sen ulkopuolella on ”pehmeää” tiedettä. Pehmeä tiede pelkistyy herkästi jotenkin STEM-tieteitä hyödyntäväksi tekijäksi mitä kautta se saa hyväksyntää korkeakoulutuksen piiriin kuuluvana tieteenalana, vaikkei se tässäkään ajattelussa omaa hyötyarvoa. Tätä ajattelutapaa myös kritisoidaan, huomioiden esimerkiksi että hyötyarvoa korostavassa maailmassa humanistinen ajattelu on itse asiassa erittäin innovatiivista.

On helppoa ajatella uutta korkeakoulutusinstituutiota sen kautta mistä on eniten hyötyä; yliopiston rajapinta yrittäjyyteen, liike-elämään, ja yhteiskunnalliseen toimintaan siirtyy Tampere3:n keskiöön. Tampere3:n kehitystyössä toivon kiinnitettävän huomiota siihen, että kaikki tieteenalat eivät ole yhtä lailla tuotteistettavissa, eikä kaikille tieteenaloille ole kysyntää liike- tai yrityselämän piirissä kuin rajatusti. Tämän tunnistaminen ja huomioiminen Tampere3:n suunnittelussa tarjoaa mahdollisuuden tukea yhteiskuntatieteellistä tutkimusta myös uudessa yliopistossa – sen sivuuttaminen ja tieteenalojen pelkistäminen lienee uuden yliopiston suurimpia uhkakuvia.

On syytä muistaa, että yhteiskuntatieteet eivät valmenna suoraan tiettyyn työtehtävään – yliopisto ei ole verrattavissa ammattiopistoon. Sen sijaan on tärkeää huomioida ja tunnustaa yhteiskuntatieteellisen koulutuksen tarjoama analyyttisen ja kriittisen ajattelun pohja, joka on käytettävissä moninaisissa ammateissa sekä yksityisellä, julkisella, että kolmannella sektorilla. Vaikka yksinkertainen hyötynäkökulma onkin yhteiskuntatieteille vieras, sellainen on mahdollista löytää jo nykyisellään. Yhteiskuntatieteiden hyödyt ovat epäsuoria ja realisoituvat sellaisella tavalla, ettei niitä voi havaita samalla tavalla kuin suoraan kaupallisesti tuotteistettavia innovaatioita. Pahimmillaan jälkimmäisten suosiminen Tampere3:n profiilin muodostamisessa asettaa väistämättä eri tieteenalat keskenään vaikeasti verrattavaan asemaan.

Esimerkiksi voidaan ajatella että politiikka on pohjimmiltaan valintojen tekemistä. Tällöin politiikan tutkimus on näiden valintojen sekä niihin liittyvien rakenteiden ja niiden seurausten tutkimusta. Politiikan tutkimus on erittäin relevantti tutkimusala aikana, jolloin on tyypillistä että politiikan piiristä ollaan valmiita rajaamaan vaikkapa ”talouden faktat” tai sitten vähentää ”holhousta alkoholipolitiikassa”. Politiikan tutkimus muistuttaa, että muutos ei ole koskaan neutraalia, vaan toimimme kaikki ideologioiden vaikutuksen alaisena. Ideologia synnyttää käsityksiä itsestäänselvyyksistä ja siirtää asioita poliittisen keskustelun ulkopuolelle.

Voi olla esimerkiksi itsestään selvää, että yliopiston tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon korkeakoulutettuja yksilöitä työmarkkinoiden käyttöön. Politiikan tutkimuksen kautta voidaan lähestyä erilaisia yhteiskunnallisia ongelmakohtia, joita tällainen yleensä verrattain kritiikitön itsestäänselvyyksiin pohjaava toiminta voi synnyttää. Tästä syystä politiikan tutkimus puolustaa voimakkaasti paikkaansa myös Tampere3-yliopiston osana.

Tämä kirjoitus on samalla toiminut yhteiskuntakriittisenä pohdiskeluna siitä miten STEM-tieteitä tai tieteen utilitaarisuutta korostava ajattelu (ts. ideologia) lähtökohtaisesti tekee – kenties osin huomaamattaan – poliittisia valintoja siitä mikä on yhteiskunnalle arvokasta tiedettä ja tutkimusta. Parhaimmillaan yhteiskuntatieteet tuovat kriittisesti reflektiivistä ajattelua Tampere3:n opintokokonaisuuksiin esimerkiksi poliittisen talouden tutkimuksen kautta. Tätä voi olla vaikea tuotteistaa, mutta ilman yliopiston sisällä toimivaa maltillista jarrumiestä uuden yliopiston ”hyvän pöhinän” juna saattaa vauhtihuumassaan lentää raiteilta.

Mikko Poutanen

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun politiikan tutkimuksen tutkimusohjelmassa.

Rautalankaa avoimuudesta ja osallistavuudesta

Yksi monista somekommenteista Tampere3:een liittyvästä henkilöstön keskustelutilaisuudesta eiliseltä:
”Yliopiston johto katsoo, että homman läpiviemiseksi on ihan kriittisen tärkeää saada henkilöstö ja opiskelijat sitoutettua projektiin mukaan.
No, keskustelutilaisuudessa ei myönnetä puheenvuoroa opiskelijoille, ”koska henkilöstön tilaisuus”. Hallinnon työntekijä kysyy opiskelijoiden puolesta, että koska järjestetään vastaava tilaisuus opiskelijoille. Puhetta johtava hallintojohtaja ei vastaa kysymykseen vaan toteaa lakonisesti: ”Jos ei muita kysymyksiä tule niin päätän tämän keskustelun.
Miten sitouttaminen meni noin niin kuin omasta mielestä?”
Tänään Aviisissa asiaa kommentoivat sekä hallintojohtaja Lintunen että vararehtori Melin. Kyse ei heidän mukaansa ole pahantahtoisuudesta tai pyrkimyksestä sulkea ketään ulkopuolelle, etenkin kun valmistelutyö on vasta nyt oikeasti alkamassa. Opiskelijoille voidaan kuulemma ehkä jopa järjestää tiedotustilaisuus asiasta päättävien hallitusten kokousten jälkeen.

Ah, avoimuus ja osallistavuus. Aikamme muoti-ilmauksia, joita juhlapuheissa toistetaan kyllästymiseen asti ja jotka konkreettisessa toiminnassa ohitetaan vähän väliä. Riippumatta johdon tarkoitusperistä eilinen on mielestäni malliesimerkki epäonnistuneesta viestinnästä tärkeässä asiassa. Vääntäkäämme rautalankaa:

Avoimuudesta on kyse silloin, kun ollaan valmiita kertomaan ja myös kerrotaan prosessin kulusta, syistä, tavoitteista, sen toteuttajista ja aikatauluista ihmisille, joita asia koskee (Tampereen yliopiston tapauksessa henkilökunnalle ja opiskelijoille). Yhteisön osallistumisen mahdollisuudet taas ovat todellisia silloin, kun tämän tiedon pohjalta yhteisön jäsenet ja heitä edustavat tahot pääsevät osallistumaan päätöksentekoon ja valmisteluun siellä, missä asioita oikeasti valmistellaan (tällainen ei ole esimerkiksi intra-alusta, jolle kirjoitettujen kommenttien loppusijoituspaikasta ei kellään ole takeita) ja päätökset todellisuudessa tehdään (eli päätetään erilaisten vaihtoehtojen väliltä, ei siunata jo muualla tehtyjä päätöksiä). Yliopistolaki määrittelee yhteisön 4 §:ssä näin: ”Yliopistoyhteisöön kuuluvat yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstö, muu henkilöstö ja opiskelijat.”

Avoimuutta ei ole se, että yliopistoyhteisö (mukaanlukien hallitus) lukee päivän lehdestä, että on päätetty perustaa yksi yhteinen korkeakoulu, oli kyseessä tiedotusmoka tai ei. Tai se, että yliopiston hallitus päättää kerta toisensa jälkeen epämääräisesti ”jatkaa käynnistynyttä prosessia” ilman sen kummempia julkilausuttuja speksejä keskeisistä kysymyksistä, tietoa prosessin suunnasta tai periaatteista. En laskisi avoimuudeksi myöskään sitä, että pääosa tiedotuksesta tapahtuu intrassa, jota suuri osa yhteisöstä ei edes käytä. Enkä etenkään sitä, että julkisesti ”mennään sisältö edellä, ei rakenteet”, mutta samanaikaisesti rakenteita lobataan hallitusneuvotteluissa ja ministeriössä.

Osallistumisen mahdollisuudet eivät ole todellisia, jos tilataan selvitys (jonka muodosta, tarkoituksesta ja toteutuksesta ei edes hallitus käy toteuttajan kanssa kunnollista keskustelua) yksittäiseltä ihmiseltä, jonka tekemä ”raportti” ilmestyy kuukausien jälkeen powerpoint -slideinä ja jota varten ei ilmiselvästi ole jututettu esimerkiksi yliopistoyhteisön keskeisiä tahoja. Yhteisön osallistamista ei ole se, että tutkintoja miettivissä ryhmissä ei ole yhtään opetushenkilökuntaa (yksiköiden johtajia en laske henkilökunnan edustajiksi). Eikä se, ettei alatyöryhmien (ainoiden muusta kuin keskushallinnon väestä koostuvien työryhmien) raportteja julkaista eikä niissä esiin tulleita ristiriitaisia(kin) näkökulmia kirjata julkistettuihin raportteihin. Osallisuutta ei luo myöskään se, että henkilöstöjärjestöjen yhteistä kokousta ilkutaan julkisesti ”kapinakokoukseksi” johdon toimesta.

Ja mikä älyttömintä – asiat voisi myös tehdä toisin. Ihan oikeasti voisi. Prosesseja, myös isoja muutosprosesseja voi johtaa niin, että niissä oikeasti otetaan käyttöön yhteisön voimavarat ja saadaan porukka mukaan tekemiseen. Ja koska kukaan ei pakota tai painosta tamperelaisia korkeakouluja (prosessi ei ole tällaisenaan mikään ministeriön salajuoni, vaan ihan ite keksitty juttu), toiminnan tapa voitaisiin ihan itse myös valita, jos niin haluttaisiin. Epäonnistumisissa ei voi myöskään olla kyse palautteen puuttesta tai yksipuolisuudesta, koska sitä on monien tahojen toimesta annettu kiltisti, rakentavasti, naamatusten, julkisesti, rumasti ja röyhkeästi – ilmeisen tuloksettomasti.

Ja miksi sitten avoimuutta ja osallistumista? Ei tarvitse mennä keloihin autonomisesta yliopistosta tai yliopistodemokratiasta (vaikka niihinkin olisi syytä välillä kunnolla paneutua). Yksinkertaisimmillaan, jos halutaan tehdä jotain niinkin kunnianhimoista kuin uuden tyyppistä korkeakoulua, jossa tutkimus kukoistaa ja opiskelijat oppii innolla, siihen tarvitaan mukaan todellisen työn tekijöiden (eli henkilökunnan ja opiskelijoiden) kiinnostus, halu ja motivaatio.  Ainoa mitä henkilökunnan ja opiskelijat ohittavalla prosessilla saadaan aikaan, on ihmiset vihaisiksi ja kapuloita kiinnostavan yhteistyökuvion rattaisiin. Niinpä sen sijaan, että tästä(kin) palautteesta loukkaannutaan tai vedetään hernettä nenään, suosittelisin jatkossa ottamaan yliopistoyhteisön ja -demokratian tosissaan. Ei enää hukattaisi kenenkään aikaa ja voimia prosesseista vääntämiseen, vaan päästäisiin koko yhteisön voimin oikeasti kiinni niihin sisältöihin, jooko?

Toivoo,
Veera Kaleva
opiskelija, prosessia lähempää (yliopiston hallituksen jäsenenä 2014) ja kauempaa seurannut yliopistoyhteisön jäsen

 

PS. Ennen kuin kommentoitte tätä blogia ”älä ankeuta”, ”muutosvastarinta!” tai ”miks aina pitää olla niin vaikea” -kommenttein lue nämä kolme pointtia: 1) älkää syyttäkö minua muutosvastarinnasta, koska en vastusta Tampere3 prosessia 2) älkää keskittykö yksittäisiin esimerkkeihin, koska ne ei ole tän kirjoituksen ydin 3) älkää ohittako tekstin sanomaa sillä, että pitäis ainaisen valittamisen sijaan tehdä jotain tai tarjota vaihtoehtoja. Olen istunut mm. yliopiston hallituksessa valehtelematta kymmeniä tunteja, keskustellut nätisti, yrittänyt yhdessä löytää niitä vaihtoehtoja jne. – enkä koe sen edesauttaneen prosessin demokratisoitumista juuri mitenkään.)

Avoimia kysymyksiä vararehtoreille Tampere 3:sta

Julkaistu Aikalaisessa 19.5.2015

Tähän mennessä Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu ovat lopettamassa Tampere 3 -prosessin ensimmäistä vaihetta, jossa tutkintoalaryhmät sekä profiilin ja tutkimusalueen alaryhmät ovat päässeet hahmottelemaan potentiaalisia synergiaetuja eri tieteenalojen välillä. Vaihe on ollut olennainen toimijoiden välisen yhteistyön herättelyn kannalta. Tämän kirjoituksen tarkoitus on nostaa esiin osa niistä kysymyksistä, joista ollaan tähän mennessä vaiettu.

Yksi keskeinen ja valitettavan vaiettu kysymys on prosessin rahoitus. Rahalla pystyy ostamaan kehittämisaikaa ja hallinnoimaan riskejä, mutta mitä tapahtuu, jos rahaa ei yksinkertaisesti löydy tarpeeksi? Mitkä ovat Tampere 3 -prosessin taloudelliset reunaehdot, jos haettua lisärahoitusta ei saada? Miten ylipäänsä muutumme Tampere 3 ohjausryhmän visioimaksi, uudeksi kansainvälisesti arvostetuksi työelämää ja suomalaista yhteiskuntaa kehittäväksi monialaiseksi yliopistoksi, kun Tampere 3:sta on tulossa Helsingin yliopiston kokoinen opiskelijamäärältään, mutta puolella henkilöstömäärältään?

Prosessin ohjausryhmä on todennut, että “Tampere3 -prosessin tavoitteena on uuden yliopiston aloittaminen aikaisintaan vuoden 2018 alussa”. Tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että tulevaa korkeakoulua rakennetaan niin, että korkeakoulujen yhteisöt saisivat silmiensä eteen edes jonkinlaisen prosessikaavion tai hahmotelman, joka kuvaisi miten korkeakoulut pääsevät tavoitteeseen. Kuka asettaa eri vaiheiden tavoitteet ja millaiseen dataan tavoitteiden asettaja työssään nojaa? Missä vaiheessa ja miten olemme päätyneet tilanteeseen, jossa ainoana julkisena lopputuloksena nähdään täysin uuden yliopiston perustaminen yhteistyön lisäämisen sijaan? Viimeinen kysymys on siltäkin osalta tärkeä, että osa tutkintorakenne ja -ohjelmat valmisteluryhmän alaryhmien loppuraporteista preferoi selkästi ennemmin lisääntyvää yhteistyötä kuin yhdistymistä. Yksi uusi yliopisto voi tietenkin olla ideaalitavoite, mutta on ainoastaan rehellistä todeta ääneen, että muitakin kehittämisskenaariota on olemassa. Olisi myös tärkeää avata, miten korkeakouluyhteisön jäsenet sitoutetaan monivuotiseen kehittämisprosessiin ja miten nyt toimineiden ja tulevien alaryhmien työt eivät valuisi hukkaan prosessin edetessä.

Näihin kysymyksiin on hyvä vastata viimeistään prosessin toisen vaiheen alkaessa syksyllä. Kun uuden korkeakoulutuksen tarkempia sisältöjä aletaan kaivaa esiin, ei hämmentyneisyyteen ole enää varaa. Kriittinen keskustelu ja asioiden kyseenalaistaminen kuuluu myös selvitystyön luonteeseen ja akateemiseen keskusteluun. Erityisen tärkeää se on Tampere 3:n kaltaisissa isoissa prosesseissa, joissa suuren muutoksen aikana yliopiston pitäisi kuitenkin tehdä perustehtävänsä: kouluttaa opiskelijoista maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia ja tehdä laadukasta tutkimusta.

 

Joachim Kratochvil

Koulutuspoliittinen asiantuntija
Tampereen yliopiston ylioppilaskunta

Tampere3, mitä odotamme siltä?

Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry seuraavat kiinnostuneina Tampereella tehtävää selvitystyötä Tampereen ammattikorkeakoulun, Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston mahdollisesta yhdistymisestä yhdeksi korkeakouluksi. Kansalliset liitot ovat tukeneet tamperelaisia ylioppilas- ja opiskelijakuntia vaikuttamistyössä viime syksystä asti.

Selvitysprojektin tavoitteena on aivan uudenlainen korkeakoulu. Siinä on paljon mahdollisuuksia kehittää suomalaisesta korkeakoulutuksesta entistä laadukkaampaa, tiivistää yhteistyötä duaalimallin molemmin puolin ja toteuttaa kauan kaivattuja uudistuksia korkeakouluihin. SAMOK ja SYL tahtovat, että korkeakoulujen yhdistyessä tai tiivistäessä yhteistyötä otetaan huomioon opiskelijoille tärkeät asiat. Opiskelijoiden edustuksen säilyminen kaikilla tasoilla on keskeinen osa korkeakouludemokratiaa. Opetuksessa olennaista on maksuttomuus ja joustavuus. Uuden korkeakoulun tutkintojen on oltava tunnistettavia ja tunnustettuja työmarkkinoilla. Tämän lisäksi kaikkien tamperelaisten korkeakouluopiskelijoiden tulee kuulua YTHS:n palveluiden piiriin.

Opiskelun tulee olla kaikille maksutonta sen kaikissa vaiheissa. Maksuton koulutus on talouden ja tasa-arvon näkökulmasta paras mahdollinen investointi. Koulutuksen maksuttomuus mahdollistaa osaamisen kehittämisen ja sivistyksen yksilön varallisuudesta tai taustasta riippumatta. Oikeudenmukaisessa Suomessa koulutus ja sivistys on oikeus, ei etuoikeus. Maksuton koulutus on välttämätöntä osaavan työvoiman houkuttelemiseksi. Yliaikamaksuja tai opintopistekattoja tehokkaampia keinoja nopeuttaa opintoja ovat mm. opetuksen laatuun panostaminen, saavutettava opintojen ohjaus sekä opintojen joustavoittaminen. Maksujen asettamisen tuoma vaikutus on lähinnä opintojen keskeyttäminen. Yliaikamaksuilla rangaistaan opintojen viivästymisestä esimerkiksi sairastuneita tai lapsen saaneita opiskelijoita.

Helmikuisessa vararehtorien tiedotteessa esitettiin visio puhtaasti kolmiportaisesta bachelor-master-doctor -tutkintorakenteesta ja laadukkaasta koulutuksesta kaikille. Toivomme todella, että opetus on korkealaatuista ja siinä hyödynnetään moderneja opetusmenetelmiä sekä oppimisympäristöjä unohtamatta kuitenkaan opettajan ja opiskelijan välisen kontaktin merkitystä.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) järjestää korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon yhtenäisellä, laadukkaalla ja yhdenvertaisella tavalla koko maassa, tulevaisuudessa myös kaikille tamperelaisille opiskelijoille. YTHS on järkevä, kustannustehokas, oikeudenmukainen ja helposti toteutettava tapa järjestää kaikkien korkeakouluopiskelijoiden lakisääteinen opiskeluterveydenhuolto. Opiskeluaikana luodaan pohja loppuiän kestävälle terveyskäyttäytymiselle. Siksi on kansanterveydellisesti ja kansantaloudellisesti järkevää panostaa opiskelijoiden terveydenhuoltoon. Panostamalla opiskelijoiden terveyteen ja opiskelukykyyn panostetaan samalla huomisen työntekijöiden työkykyyn ja pitkiin työuriin. YTHS soveltuu erinomaisesti korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon järjestäjäksi. Tämä on nähty paitsi yliopisto-opiskelijoiden kohdalla, myös kolmivuotisessa kokeilussa (2011 – 2014), jossa testattiin YTHS-mallia AMK-opiskelijoille.

Keskusteluissa ja tilaisuuksissa on nostettu esille työelämärelevantit kandidaatin tutkinnot, joissa kandiohjelman päälle suoritetaan laajuudeltaan erilaisia moduuleja, jotka täyttävät kelpoisuusvaatimukset ja tuottavat säädösten mukaiset pätevyydet. Moduulien ympärillä leijuu jonkin verran kysymyksiä. Myönnetäänkö niihin opinto-oikeus suoraan vai onko sitä haettava erikseen? Montako moduulia saa suorittaa samalla opinto-oikeudella ja vaatiiko tämä jotain erityistä? Oikeuttavatko moduulit opintotukeen? Missä vaiheessa opintoja suoritetaan amk-tutkintoihin sisältyvä pakollinen harjoittelu? Keskeisinä haasteina ovat näiden tutkintojen tunnettuus ja tunnistettavuus työelämässä sekä muissa korkeakouluissa. Vaikutukset heijastuvat suoraan niin kansalliseen kuin kansainväliseen liikkuvuuteen sekä opiskelijoiden että työntekijöiden osalta. Riskinä on, että jollei näitä rajat ylittäviä monialaisia tutkintoja tehdä kunnolla tunnetuksi, muodostuu negatiivissävytteisiä käsitteitä, jolloin työnantajat pohtivat, kannattaako Tampereelta valmistunutta asiantuntijaa palkata.

Tampereen kolmen korkeakoulun vararehtoreiden mukaan kandidaattitutkinnon suorittanut opiskelija voisi tulevaisuudessa hakeutua suoraan maisteriopintoihin. Nykyisin täydentäviä opintoja voidaan määrätä enintään 60 opintopistettä. Ennen näitä opintoja opiskelijalla on koossa alemman korkeakoulututkinnon laajuudesta riippuen 180 – 270 opintopistettä päästessään vasta suorittamaan 120 opintopisteen maisteriopintoja.

Peräänkuulutamme opintojen joustavuutta myös siinä mielessä, että opiskelijalla on pääaineestaan ja mahdollisesta työelämä- tai akateemispainotteisuudestaan huolimatta aidosti mahdollisuus vapaasti rakentaa opinnoistaan parhaiten omia pyrkimyksiään palveleva ja henkilökohtaisia osaamistavoitteitaan tukeva yksilöllinen kokonaisuus.

Paitsi monelta muultakin kantilta myös hallinnon näkökulmasta Tampereen korkeakoulujen yhteistyön tiivistäminen on varsin mielenkiintoinen prosessi. Tampereella toimii tällä hetkellä kolme erimuotoista korkeakoulua: Tampereen yliopisto on julkisoikeudellinen laitos, Tampereen teknillinen yliopisto on säätiö ja Tampereen ammattikorkeakoulun toimilupa on myönnetty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:lle. On uuden yhteisen korkeakoulun oikeushenkilömuoto mikä tahansa, on tärkeää nähdä opiskelijat osana korkeakouluyhteisöä – ei asiakkaina. Päätöksenteon tulee olla kaikissa vaihtoehdoissa demokraattista ja läpinäkyvää, opiskelijat tulee ottaa mukaan kaikkeen päätöksentekoon ja taata opiskelijoiden edustus kaikilla päätöksenteon tasoilla.

Jani Mäntysaari
Hallituksen jäsen, korkeakoulujärjestelmä
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry

Paula Martikainen
Hallituksen jäsen, koulutuspolitiikka, korkeakoulurakenteet ja opiskelukyky
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL)