Tamyn Tampere3-uutiskirje, maalis-huhtikuu 2017

Perustuslaki123

Tampereen korkeakoulusäätiö perustettiin 20.4. Tampereen Raatihuoneella. Perustajatahot ja korkeakoulut vahvistivat allekirjoituksillaan sitoutumisensa korkeakoulufuusion loppuunsaattamiselle. Perustamistilaisuudessa julkistettiin myös Tampere3:lle annettava nimi: Tampereen uusi yliopisto, englanniksi Tampere New University.

Lailliset ongelmat. Kirjaus rehtorista tai hänen määräämästään konsistorin puheenjohtajana poistettiin säätiön säännöistä, mikä on merkittävä parannus sääntöjen lainmukaisuuteen. Hallituksen esityksessä ja säätiön perustamisasiakirjoissa on kuitenkin edelleen laillisia ongelmia koskien hallituksen valinnan prosessia. Voimaanpanolakiesitystä ja säätiön perustamisasiakirjoja pitäisi perustuslainmukaisen yliopistojen autonomian kunnioittamisen takaamiseksi muokata vielä seuraavilta osin:

1) Nimityskomitean kokoonpano. Säätiön perustamisasiakirjojen mukaan hallituksen valintaa valmistelee nimityskomitea, joka koostuu kolmesta (3) perustajien asettamasta henkilöstä ja kolmesta (3) yliopistojen valitsemasta edustajasta. Puheenjohtajuus on asiakirjojen mukaan perustajajäsenillä, mikä tarkoittaa enemmistövallan siirtämistä yliopistoyhteisön ulkopuolelle. Lain takaama yliopistojen autonomia ei tässä tapauksessa toteudu. Itsehallinnon ja yliopistoyhteisön enemmistön turvaamisen kannalta komiteassa tulisikin olla esimerkiksi neljä (4) edustajaa yliopistojen puolelta ja kolme (3) perustajien asettamina.

2) Hallituksen valinta. Yliopistolain mukaan yliopiston hallituksen valitsee monijäseninen yliopistoyhteisöä edustava hallintoelin. Perustamisasiakirjojen mukaan tämä valta on kuitenkin annettu nykyisten yliopistojen hallituksille. Yliopistolain mukaan toimittaisiin valitsemalla ensin uudelle yliopistolle monijäseninen hallintoelin, joka valitsisi hallituksen. Perustuslain takaama autonomia toteutuisi paremmin myös siinä tilanteessa, että hallitusten sijaan valinnan tekisivätkin nykyisten yliopistojen monijäseniset toimielimet yhdessä.

Nimityskomitea. Säätiön hallituksen valintaa valmistelevaan nimityskomiteaan on nimetty Teppo Rantanen (Tampereen kaupunki), Päivi Sillanaukee (STM), Jorma Turunen (Teknologiateollisuus ry), Risto Ritala (TTY), Marja Sutela (TAMK) ja Jorma Sipilä (TaY). Yliopistojen hallitukset ovat hyväksyneet komitean kokoonpanon kokouksissaan, ja komitea aloittaa hallituksen profiilin ja jäsenten pohdinnan kuluvalla viikolla. Hallituksen kokoonpanon on alustavan aikataulun mukaan tiedossa ennen juhannusta, ja hallituksen järjestäytymisen on suunniteltu tapahtuvan syyskuussa.

Henkilönimityksiä. Tampere3-hankkeen projektijohtajaksi nimettiin maaliskuussa Marianne Kukko (FT), joka aloitti tehtävässään huhtikuun alussa. Tehtävänkuvaan kuuluu prosessin operatiivinen johtaminen ja strategiatyön läpivienti, jotka aloitetaan kuluvan kevään aikana. Tukipalveluiden projektipäälliköiksi Kukon alaisuuteen on nimitetty Pertti Iso-Mustajärvi (tila- ja kiinteistöpalvelut), Katja Kannonlahti (viestintäpalvelut ja markkinointi), Jussi Kivinen (tietohallinto),  Hanna Rinne (henkilöstöhallinto), Päivi Mäntysaari (taloushallinto) ja Kirsi Aalto (koulutuksen tukipalvelut).

Julkisuuskeskustelu. Tampere3 on saanut runsaasti julkisuutta kuluneen kuukauden sisään. Helsingin Sanomat, Aamulehti ja Aviisi kirjoittivat aiheesta prosessin kulun ja yliopiston autonomian loukkaamista koskevien huolten näkökulmista. Lisäksi Tamy, Professoriliiton Tampereen yliopiston osasto ja Tampereen yliopiston tieteentekijät Tatte ry julkaisivat mielipidekirjoituksen. Kaikki valtakunnan päämediat uutisoivat säätiön perustamisesta.

Lausuntokierros Tampere3:a ja opetusyhteistyötä koskien on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 8.5. asti. Tämänhetkisen aikataulun mukaan laki on menossa eduskuntakäsittelyyn kesäkuussa.


Sanni Lehtinen

Kirjoittaja on Tamyn hallituksen koulutuspoliittinen vastaava.

Advertisement

Jätä kommentti

Kategoria(t): Yleinen

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s